Hurraa hurraa, messukausi on käynnistynyt syksyn myötä! Messukausi on käynnistynyt myös koronan jälkeisessä maailmassa, ja voi että sitä on odotettu.
Kun vuosi sitten mentiin Tampereen Alihankintamessuille kuin varkain ja pidettiin välit maskeineen kaikkineen, tänä vuonna messut vapautuivat vanhaan malliin. Osastot pullistelivat näytteilleasettajia (tästä kertoo sekin, että ensimmäistä kertaa minun messuiluni aikana näytteilleasettajien parkkipaikka oli myyty loppuun jo messuja edeltävänä maanantaina päivällä) ja käytävä täyttyivät – jos ei nyt ihan entiseen malliin, kuitenkin lähes normaalitapaan hetkittäin.
Mutta asiaan! Tämän vuoden teemana oli Taivas ja Helvetti. Mikäpä mukavammin kuvaisi yrittäjän arkea ja ihmisen elämää, molemmat puolet löytyvät helposti kaikesta.
Messuvieraat toivotti etu- ja takaovilla tervetulleeksi enkelinsiivillä ja pirunsarvilla koristellut kyltit, jotka johdattivat tietysti erkkitonniin eli osastollemme E1000.
Kyltit toimivat mukavasti, mutta kolmantena päivänä alkoi olla enkelillä siipi maassa, sitä ei pelastanut enää edes kaksipuoleinen teippi. Pirunsarvet eivät sen sijaan Suomen syksyistä keliä säikähtäneet, tuskin paahtavaa kuumuuttakaan…
Osastomme oli jaettu kahtia teeman mukaan. Pienet vastoinkäymiset (kuulisittepa pingottuneen hymyn äänessäni) kuuluvat asiaan, joten onneksi kävin paikan päällä jo perjantaina, kun veimme saksipöydän osastolle valmiiksi. Osasto oli matotettu väärin päin, punainen matto oli taivaan puolella ja valkoinen helvetin. Tällaista sattuu ja kun huomattiin ajoissa, ei ehtinyt tapahtua katastrofia. Maanantaina matto oli jo oikein paikoillaan.
Taivaan puolella nautiskeltiin harmonisesta rauhasta ja valosta, neukkarissa sai pötkötellä pilvityynyillä ja syödä vaahtokarkkeja. Helvetin puolella räiskyivät tulet ja tunnelma oli suorastaan dramaattinen, neukkarissa tervehtivät pääkallot ja osastolla juoksenteli hämähäkkejä käärmeiden seassa. Pirunsarviset ja enkelinsiipiset näytteilleasettajat herättivät jälleen pahennusta ja ihastusta – eli huomiota!
Ferroplanin puolesta osastolle oli tuotu saksipöytä eli ei mikään rimpula nostopöytä, jonka päälle integroituna kuljetin. Ihana asiakkaamme antoi luvan tuoda valmiin tuotteen messuille, hetki raavittiin päätä, kun tuote olikin oranssi, mutta päädyimme lopulta nimeämään saksipöydän auringonnousuksi.
Messujen yleistunnelma oli riemullinen! Ihmiset nauttivat päästessään juttelemaan toistensa kanssa kuten ennen vanhaan vanhaan hyvään aikaan. Teams on karistanut suomalaisista viimeisetkin small talkin rippeet, joten messut tarjosivat viimein paikan, jossa käydä kuulumiset läpi rennommin. Toistan itseäni: Voi että tätä on kaivattu!
Reilulla 13 000 kävijällä Alihankinta ei vielä ihan kurkota koronaa edeltävien vuosien tasolle, mutta haluan uskoa, että sitä kohti ollaan menossa. Uskon, että messut näyttelevät jatkossa vieläkin tärkeämpää kohtaamispaikkaa, kun etäpalaverit ovat tulleet jäädäkseen.
Tasan kymmenen vuotta sitten olimme yhteisosastokonseptilla Alihankinnassa ensimmäisen kerran ja homma jatkuu vahvasti! Ensi vuoden osallistujat ovat jo tiedossa ja ehkä teemakin… 😉
